Vuoden 2021 viimeisessä kyselyssä 73 % vastaajista suunnitteli vuokra-asunnon hankkimista ja 8 % asumisoikeusasunnon hankkimista. 51 % asunnon hankintaa suunnittelevista kertoi hankinnan olevan ajankohtaista heti kun oikea asunto löytyy.
Selvitimme tällä kerralla myös kuinka laajalta alueelta asuntoja yleisimmin etsitään. Yleisintä oli etsiä sopivaa asuntoa useammasta kaupunginosasta (35 %). Alueen laajuus vaihtelee kuitenkin hieman sen mukaan mitä asuntotyyppiä pääasiassa etsitään. Kerrostaloasuntoa etsivät pitäytyvät useammin yhden tai useamman kaupunginosan alueella, kun omakotitaloa etsivät ovat valmiita laajentamaan etsintöjä yhden tai useamman kaupungin/kunnan alueelle.
Asunnon hankintaa suunnittelevista suurin osa (75 %) etsii kerrostaloasuntoa ja yli puolet (58 %) rivi-, pari- tai erillistaloasuntoa. Hieman vajaa viidennes (19 %) etsii omakotitaloa. Yleisimmin etsitään kaksiota ja toiseksi yleisimmin kolmiota.
Asunnon hankintaa suunnittelevista 11 % sanoi koronan aiheuttamien poikkeuksellisten olojen saaneen suunnittelemaan asunnonvaihtoa. Edellisessä kyselyssä vastaava osuus oli 18 %. 29 % asunnon hankintaa suunnittelevista kertoi poikkeusolojen vaikuttaneen jollain tavalla myös siihen, millaista asuntoa etsii.
Yleisimmin tilanne on vaikuttanut siten, että etsitään asuntoa läheltä palveluita ja liikenneyhteyttä, vuokraltaan edullisempaa asuntoa, rauhallisella ja turvallisella sijainnilla olevaa asuntoa, aiempaa isompaa asuntoa, asuntoa läheltä luontoa tai asuntoa jossa on parveke.
Vuokra-asunnon hankintaa suunnittelevista vastaajista puolet kertoi etsineensä sopivaa vuokra-asuntoa enintään kaksi kuukautta. Sopivan asunnon löytyminen koetaan edelleen hankalaksi (46 %), vaikka vuokra-asuntojen tarjonta jatkuu poikkeuksellisen korkeana. Vain 8 % kokee sopivan asunnon löytämisen helpoksi. Sopivan vuokra-asunnon löytämisen kokevat hankalimmaksi isoa asuntoa, vähintään kolmiota etsivät ja erityisesti 4-5h+k kokoista etsivät, sekä omakotitaloa ja rivi-, pari- tai erillistaloasuntoa etsivät.
Helpointa on löytää asuntotyypiltään sopiva ja vaikeinta vuokraltaan sopiva vuokra-asunto. Entistä useampi kokee sopivan tyyppisen asunnon löytymisen vaikeaksi ja sopivan kokoisen asunnnon löytymisen erittäin vaikeaksi. Myös entistä useammin vuokraltaan ja sijainniltaan sopivan vuokra-asunnon löytyminen koetaan vaikeaksi.
Selvitämme Markkinapulssi-kyselyiden avulla Vuokraovi.comin kävijöiden asunnonvaihtoaikeita nykytilanteessa. Tämä järjestyksessään seitsemäs kysely toteutettiin ajalla 30.11.-13.12.2021. Kyselyyn vastasi 1 616 Vuokraovi.comin satunnaisesti poimittua kävijää.
asiakastuki@etuovi.com
puh. 010 633 8200
ma-pe 10.00 – 16.00
kivi@almamedia.fi
puh. 010 665 8020
ma-pe 10.00 – 16.00
asiakastuki@vuokraovi.com
puh. 010 665 5505
ma-pe 10.00 – 16.00
Puheluhinta 010-yritysnumeroon maksaa pelkästään matkapuhelu- (mpm) tai paikallisverkkomaksun (pvm).