Vuokraovi.comin vuosi 2024 lukuina
Sukelsimme tarkastelemaan Vuokraovi.comin kulunutta vuotta hieman tarkemmin. Mitä kaikkea vuosi onkaan pitänyt sisällään?
Etuovi.com tiedote – vk 45 lokakuu 2021
Sisältö pähkinänkuoressa:
Sisältö oli todella mielenkiintoista ja tieto on suoraan hyödynnettävissä työhömme.
Kymmenen pistettä tehokkaalle esitystavalle.
Etuovi.com – näin markkinoit myynti-ilmoitustasi tehokkaasti -webinaariin osallistuja
Oletko pohtinut mihin kellonaikaan ja minä päivänä myynti-ilmoitus kannattaisi todennäköisesti julkaista, jotta voisit välttää kovimman kilpailun ja saada mahdollisimman paljon huomiota omalle ilmoituksellesi?
Julkaisuajankohdalla on toden totta väliä, sillä esimerkiksi klo 11-15 välisenä aikana uusia myynti-ilmoituksia julkaistaan Etuovi.comiin kaikkein eniten. Tällöin jokainen kohde luonnollisesti myös kilpailee eniten toistensa kanssa asunnonetsijöiden huomiosta. Vältä kilpailu ja ajoita uuden myynti-ilmoituksesi julkaisu vasta työpäivän päätteeksi.
Myöhäisempää julkaisuajankohtaa puoltaa myös se, että Etuovi.comia käytetään eniten klo 19 – 21 välisenä aikana – kultaisena ilta-aikana saavutat todennäköisesti maksimaalisen yleisön uudelle myynti-ilmoituksellesi.
Sivuston hyödyntäminen markkinoinnin kehittämiseen ja asiakaspalvelun parantamiseen ja osio toimeksiantokäynneille työkaluksi oli loistava!
Etuovi.com – näin markkinoit myynti-ilmoitustasi tehokkaasti -webinaariin osallistuja
Myynti-ilmoituksen julkaisuhetki on kuitenkin vain yksi pieni osa toimenpiteistä, joiden avulla varmistat kohteellesi mahdollisimman hyvän lähdön kohti onnistuneita asuntokauppoja. Koostimme tärkeimmät vinkit Etuovi.comin käyttöön perustuvan kattavan datan avulla napakkaan webinaariin. Varaa 25 min aikaa ja katso tallenne webinaarista Etuovi.com – näin markkinoit myynti-ilmoitustasi tehokkaasti.
Sinua voisi kiinnostaa myös nämä webinaaritallenteet:
Tutkimustemme* mukaan asunnonvaihtajat toivovat löytävänsä Etuovi.comista osaavan, aluetta tuntevan ja aidosti palvelevan kiinteistönvälittäjän. Tämän tiedon valossa olemme kehittäneet tiiviissä yhteistyössä kiinteistönvälittäjien kanssa palvelun, joka helpottaa asunnon myyjää sopivan kiinteistönvälittäjän löytämisessä.
Välittäjän valinta -palvelussa suositellaan kiinteistönvälittäjiä perustuen Etuovi.comin kattavaan ja luotettavaan dataan: asiakkaan potentiaalisen myyntikohteen tietoihin sekä dataan kiinteistönvälittäjillä Etuovi.comissa myynnissä olleista kohteista viim. 12 kuukauden aikana. Kiinteistönvälittäjille palvelu antaa toimivan keinon tuoda esille aluetuntemustaan, kokemustaan ja osaamistaan.
Uusi Välittäjän valinta beta -palvelu on avattu nyt Pirkanmaalla ja laajennamme palvelua mahdollisimman pian koko Suomeen.
*Lähde: Etuovi.com bränditutkimus 2019, Etuovi.com käyttäjäkysely 2020
Millainen on asunnon osto- ja myyntiprosessi tänä päivänä? Onko kiinteistönvälittäjän rooli asuntokaupoilla muuttunut? Entä mikä on digitaalisuuden osuus ostoprosessin eri vaiheissa? Kantar TNS haastatteli toimeksiannostamme 700 asunnonvaihtajaa asunnon osto- ja myyntiprosessista.
Erityisen mielenkiintoisen tutkimuksesta tekee se, että vastaukset on annettu lähes täysin spontaanisti ilman ennalta annettuja vastausvaihtoehtoja.
Käymme tutkimustuloksia läpi vielä Jyväskylän, Kuopion sekä Lahden alueilta. Huomaathan, että asunnon osto- ja myyntiprosessitutkimus 2021 -webinaareista ei tehdä erillistä tallenneta! Jos et pääse osallistumaan haluamasi alueen webinaariin tai haluat jutella tuloksista tarkemmin, voit aina olla yhteydessä alueesi vastuumyyjään. Hän käy tuloksia läpi kanssasi mielellään. Löydät myyjiemme yhteystiedot helposti täältä >
18.11. – 2.12.2021 Asunnon osto- ja myyntiprosessitutkimus 2021 – alueelliset tulokset
Katso sopivin kattaus ja ilmoittaudu mukaan jo nyt!
Webinaarit ovat veloituksettomia ja ne järjestää Etuovi.com
TO 18.11 Jyväskylä – ilmoittaudu >
TO 25.11 Kuopio – ilmoittaudu >
TO 2.12 Lahti – ilmoittaudu >
Tapahtumakalenterista löydät koko syksyn webinaarikattauksen kokonaisuudessaan >
Lokakuu näyttää vuodenajalle tyypillistä markkinoiden rauhoittumista. Yhteydenotot sekä uudet rekisteröityneet käyttäjät olivat kuitenkin viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden hienoisessa kasvussa. Uusien vahtien määrä sen sijaan oli hieman pienempi kuin viime vuoden lokakuussa – ehkä sopivia asuntoja löytyy tällä hetkellä hieman helpommin, jolloin vahdin luonti ei tule tarpeelliseksi.
Luitko jo koosteemme vuoden kolmannesta kvartaalista Markkinapulssi-katsauksestamme? Analysoimme koosteessa asuntomarkkinoiden kehitystä Suomen kattavimman markkinapaikkamme laadukkaan datan avulla. Näet Markkinapulssi-sivulta myös tärkeimpien mittareidemme kuukausitason muutokset.
Alueellista tietoa löydät palvelumme Asuntomarkkinat-sivuilta.
Näillä tiedoilla vakuutat toimeksiantajasi!
Pikakatsaus: Lokakuu 2021 vs. 2020
Lähde: Etuovi.com lokakuu 2021 vs. 2020.
Sukelsimme tarkastelemaan Vuokraovi.comin kulunutta vuotta hieman tarkemmin. Mitä kaikkea vuosi onkaan pitänyt sisällään?
Muistatko vielä mitä kaikkea vuosi 2024 toi tullessaan? Katso mielenkiintoinen koosteemme vuoden valtaviin lukuihin ja parhaimpiin hetkiin.
Laaja Vuokraovi.comin toteuttama Vuokra-asumisen tutkimus paljastaa tärkeimmät vuokra-asunnon valintaperusteet asuntoon, taloyhtiöön, asuinalueeseen sekä vuokrasopimukseen liittyen. Tutustu TOP-5 valintaperusteisiin.
Ainutlaatuinen matka-aikahaku auttaa asunnon etsinnöissä ennennäkemättömällä tavalla ja voi olla avain unelmakodin löytymiseen yllättävästäkin sijainnista.
Sijainnilla on tärkeä rooli vuokra-asuntoa etsiville Vuokraovi.comin käyttäjille. Katso millaisen alueen sijainti yleensä kattaa ja millaisia eroja esim. ikä tuo halutun alueen kokoon.
Kesän muistilista helpottaa lomalle lähtöä ja takaa rennon hengähdyksen arjen kiireistä. Muistathan, että Nousun alekampanja on vielä ke 3.7. asti voimassa.
asiakastuki@etuovi.com
puh. 010 633 8200
ma-pe 10.00 – 16.00
kivi@almamedia.fi
puh. 010 665 8020
ma-pe 10.00 – 16.00
asiakastuki@vuokraovi.com
puh. 010 665 5505
ma-pe 10.00 – 16.00
Puheluhinta 010-yritysnumeroon maksaa pelkästään matkapuhelu- (mpm) tai paikallisverkkomaksun (pvm).