Selvitimme Markkinapulssi tutkii -kyselyllä jälleen asunnon osto- ja myyntiaikeita, niiden ajankohtaa ja vallitsevan tilanteen vaikutusta asunnon osto- ja myyntisuunnitelmiin. Tuoreiden tulosten perusteella osto- ja myyntiaikeet pysyivät samalla tasolla kuin maalis-huhtikuussa 2024. Ostoaikeet jäivät vähän vuoden takaisesta, kun taas myyntiaikeet vähän kasvoivat. Vallitseva tilanne vaikuttaa nyt selvästi harvemmalla asunnon ostosuunnitelmiin kuin parina viime vuotena. Myös myyntisuunnitelmiin vallitseva tilanne vaikuttaa nyt harvemmalla kuin viimeisen vuoden aikana.
Omistusasunnon ostamista jollain aikavälillä suunnittelevien osuus oli nyt 39 % vastaajista (maalis-huhtikuussa 2024 40 % ja kesäkuussa 2023 41 %). Myymistä suunnittelevien osuus oli nyt 30 % vastaajista (samoin maalis-huhtikuussa, vuosi sitten 27 %).
Ostaminen on ajankohtaista heti kun sopiva asunto löytyy nyt useammalle kuin mitä se on ollut viimeisen vuoden aikana (nyt 37 %, maalis-huhtikuussa 31 %, vuosi sitten 40 %). Asunnon myymistä parhaillaan tai lähiaikoina suunnittelevien osuus kasvoi keväästä ja oli vuoden takaisella tasolla (34 %, maalis-huhtikuussa 32 %, vuosi sitten 34 %).
Sijoitusasunnon ostamista jollain aikavälillä suunnitteli 11 % vastaajista (maalis-huhtikuussa 13 %, vuosi sitten 11 %). Sijoitusasunnon ostaminen on nyt ajankohtaista heti kun sopiva asunto löytyy useammin kuin viimeisen vuoden aikana (nyt 38 %, maalis-huhtikuussa 33 %, vuosi sitten 32 %).
Asunnon ostamista ja myymistä suunnittelevista, jotka ovat ottamassa asuntolainaa, 51 % ei ole valmis ostamaan uutta asuntoa ennen vanhan myymistä
Vallitseva tilanne (Venäjän hyökkäys, korkojen nousu ja voimakas inflaatio) vaikuttaa nyt selvästi harvemmalla asunnon ostosuunnitelmiin kuin parina viime vuotena. Nyt 28 % (maalis-huhtikuussa 36 %, vuosi sitten 30 %) ostamista suunnittelevista sanoo tilanteen kyllä vaikuttavan ja lisäksi 26 % (25 %, 30 %) ehkä vaikuttavan suunnitelmiin.
Vallitsevan tilanteen vaikutus näkyy nyt useimmin myyntihinnaltaan edullisemman asunnon etsimisenä, ostamisen siirtämisenä myöhemmäksi sekä asumiskustannuksiltaan edullisemman asunnon etsimisenä. Niille, joilla vallitseva tilanne ei vaikuta ostosuunnitelmiin, useimmin syynä on, että oma taloudellinen tilanne on hyvä, on varallisuutta käytettäväksi asunnon ostamiseen tai tarve asunnonvaihdolle on akuutti elämäntilanteen muutoksen takia.
Vallitseva tilanne vaikuttaa asunnon myyntisuunnitelmiin nyt harvemmalla kuin viimeisen vuoden aikana. Nyt 28 % (maalis-huhtikuussa 33 %, vuosi sitten 31 %) myyntiä suunnittelevista sanoo tilanteen kyllä vaikuttavan ja lisäksi 22 % (22 %, 21 %) ehkä vaikuttavan suunnitelmiin. Vaikutus näkyy useimmin myynnin siirtämisenä myöhemmäksi.
Kaikkein eniten asunnon ostamista jarruttaa edelleen sopivan ostettavan asunnon löytäminen. Muita jarruttavia tekijöitä ovat, ettei ole akuuttia tarvetta asunnonvaihdolle, odotetaan oman maksukyvyn/taloudellisen tilanteen parantumista nykyhetkestä ja odotetaan elämäntilanteen muutosta.
Eniten halukkuutta tehdä asuntokaupat heti sopivan asunnon löydyttyä lisäisivät oman maksukyvyn/taloustilanteen parantuminen, korkojen laskeminen ja nykyisen asunnon meneminen kaupaksi.
Tuleva tarjonta näyttäisi vastaavan hyvin kysyntään. Eniten etsitään 3-4h-k kokoisia asuntoja ja myyntiin ollaan useimmin laittamassa juuri isompia 3-5h+ kokoisia asuntoja. Eniten etsitään omakotitaloja ja niitä ollaan laittamassa myös myyntiin lähes yhtä usein kuin kerrostaloasuntoja.
Asunnon myyntihinnasta tinkimisen suhteen ostajien ja myyjien näkemykset eroavat selvästi. Ostajat aikovat useimmin yrittää tinkiä asunnon hintapyynnöstä 10 %. Asunnon myyjät ovat puolestaan useimmin tarvittaessa valmiita tinkimään hintapyynnöstä alle 5 %.
Myynnin ollessa ajankohtaista suurin osa (64 %) aikoo antaa asunnon kiinteistönvälittäjälle myytäväksi.
Asunnon ostoa suunnittelevien valmius edetä asunnonvaihdossa aina tarjouksen tekemiseen ja asuntokaupoille asti kasvoi siitä, missä se on viimeisen vuoden aikana ollut.
Asunnon ostoa suunnittelevista (suluissa maalis-huhtikuu 2024 ja kesäkuu 2023 luvut):
• 63 % on etsinyt asuntoa entiseen tapaan tai aktiivisemmin (59 %, 69 %)
• 64 % on käynyt tai voisi käydä asuntoesittelyissä (60 %, 65 %)
• 43 % on valmis käymään lainaneuvotteluita ja ottamaan lainaa (41 %, 46 %), 30 % ei tarvitse asuntolainaa (28 %, 29 %)
• 60 % on valmis tekemään tarjouksen (56 %, 63 %)
• 56 % on valmis tekemään asuntokaupat (53 %, 60 %)
Aikaisempien Markkinapulssi tutkii -kyselyidemme tulosartikkelit löydät täältä >
Markkinapulssi tutkii -kyselyt selvittävät Etuovi.comin kävijöiden asunnonvaihtoaikeita nykytilanteessa. Tämä vuorossaan 23. kysely toteutettiin 7.-24.6.2024 ja siihen vastasi 2 224 Etuovi.comin satunnaisesti poimittua kävijää.
asiakastuki@etuovi.com
puh. 010 633 8200
ma-pe 10.00 – 16.00
kivi@almamedia.fi
puh. 010 665 8020
ma-pe 10.00 – 16.00
asiakastuki@vuokraovi.com
puh. 010 665 5505
ma-pe 10.00 – 16.00
Puheluhinta 010-yritysnumeroon maksaa pelkästään matkapuhelu- (mpm) tai paikallisverkkomaksun (pvm).