
Kaksiot ja kolmiot haetuimpien kärjessä
Sukelsimme Vuokraovi.comin haku- ja ilmoitusdataan, ja selvitimme miten hyvin kysyntä ja tarjonta kohtaavat.
Etuovi.com tiedote – vk 18 toukokuu 2021
Sisältö pähkinänkuoressa:
Toimme edellisessä tiedotteessamme esiin uusimman Markkinapulssi-kyselymme tuloksia asunnonvaihtajien osto- ja myyntiaikeista. Tutkimus toi esiin innostavia uutisia myyntiaikeiden piristymisestä, joten päätimme sukeltaa vielä hieman syvemmälle ja katsoa onko myyntiaikeissa merkittäviä eroja eri ikäryhmien välillä.
Tulosten mukaan 65 vuotta täyttäneille myyminen on nyt useammin ajankohtaista parhaillaan/lähiaikoina kuin viime vuoden marraskuussa. Muissa ikäryhmissä oman asunnon myymisen ajankohdassa ei ollut merkittäviä muutoksia edelliseen kyselyyn verrattuna.
Myymisen ajankohdan lisäksi tarkastelimme eri ikäryhmien ilmoittamia syitä siihen, miksi ei ole vielä laittanut asuntoaan myyntiin. Kaikissa ikäryhmissä yleisin syy oli, ettei uutta ostettavaa asuntoa ole vielä löytynyt.
Tiesitkö, että kävijäprofiilimme mukaan käyttäjillämme on suomalaiseen väestöön verrattuna keskimääräistä suurempi tulotaso ja korkeampi koulutus? Ostovoiman lisäksi palvelumme kävijöillä on useammin omistusasunto ja he ovat keskimääräistä kiinnostuneempia sisustuksesta. Kävijöissä on tasaisesti 25–74-vuotiaita ja he asuvat eri puolilla Suomea – samaan tapaan kuin Suomen väestö keskimäärin. Ostovoimaisilta, asuntoa tosissaan etsiviltä kävijöiltämme voi varmasti odottaa myös laadukkaita yhteydenottoja.
Etuovi.comin kävijäprofiilitiedot perustuvat Kantar TNS:n Mind Kuluttaja -tutkimukseen ja ne kuvaavat keskimääräisen viikon kävijäprofiilia verrattuna suomalaiseen 15–74-vuotiaaseen väestöön. Katso kävijäprofiilimme tarkemmat tiedot alla olevista graafeista.
Lähde: Mind Kuluttaja tammi-joulukuu 2020, Kantar TNS Oy
Vuokraovi.com Nousu – näin markkinoit vuokrailmoitustasi tehokkaasti -webinaarimme keräsi katsojia ja sai kiitosta kattavasta sisällöstä.
Kävimme webinaarissa läpi konkreettisia vinkkejä milloin Nousu-lisänäkyvyyttä kannattaa hyödyntää ja millaisilla toimenpiteillä vuokrakohde erottuu massasta. Hyödynnä sinäkin vuokrakohteidesi markkinointitoimenpiteiden suunnittelussa n. 20 min webinaaritallennettamme.
Etuovi.comin kevät jatkui vilkkaana. Katso tärkeimpien mittareidemme tuoreet muutokset huhtikuun Markkinapulssista.
Sivu kattaa uusimmat tiedot Suomen kattavimman markkinapaikkamme asuntomarkkinoiden kehityksestä.
Alueellista tietoa löydät palvelumme Asuntomarkkinat-sivuilta.
Näillä tiedoilla vakuutat toimeksiantajasi!
Pikakatsaus: Huhtikuu 2021 vs. 2020
Lähde: käyttäjät; Google Analytics huhtikuu 2021 vs. 2020, muut; Etuovi.com huhtikuu 2021 vs. 2020.
Seminaarin ohjelmassa muun muassa:
Hinta Etuovi.comin asiakkaille 633 € + alv 24 %
Valitse ilmoittautumislomakkeelta yksityisen sektorin normaalihinta, paina jatka-nappia, ja syötä seuraavan sivun etukoodi-kenttään tunnus ASUNTO alennuksen saadaksesi.
Sukelsimme Vuokraovi.comin haku- ja ilmoitusdataan, ja selvitimme miten hyvin kysyntä ja tarjonta kohtaavat.
Asunnonvaihtajien liikkeet ovat piristyneet, sillä yhteydenottojen määrät ovat kasvussa. Varmista kohteesi huomio lisänäkyvyysratkaisuillamme.
Kohteen tiedot vaikuttavat suoraan siihen, kuinka hyvin se on löydettävissä eri hakukriteerien avulla. Kattavat tiedot auttavat näkymään hakutuloksissa.
Keräsimme joukon vinkkejä ja tietolähteitä, joiden avulla syksyn toimenpiteiden suunnittelu onnistuu helpommin.
Loikkaa rennosti lomalle ja huolehdi kesän muistilistan tärkeimmät kohdat hyvissä ajoin ennen lomasi alkua.
Kesän muistilista helpottaa lomalle lähtöä ja takaa rennon hengähdyksen arjen kiireistä. Muistathan, että Nousun alekampanja on vielä ke 5.7. asti voimassa.
asiakastuki@etuovi.com
puh. 010 633 8200
ma-pe 10.00 – 16.00
kivi@almamedia.fi
puh. 010 665 8020
ma-pe 10.00 – 16.00
asiakastuki@vuokraovi.com
puh. 010 665 5505
ma-pe 10.00 – 16.00
Puhelu 010-yritysnumeroon maksaa: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min (alv 24%) soittaessa kotimaan lanka- ja matkapuhelinliittymistä. Ulkomailta soitettaessa hinta määräytyy paikallisen operaattorin hinnaston mukaisesti.
Näytä kaikki
Näytä kaikki
Näytä kaikki